AANIA-33

Teppana Jänis (1917 ja 1916) & Arja Kastinen (2019)
Kappaleet:
1. Ruohtalazen falssi (ISRC FI7KA1900023)
2. Riivattu (eli Ristakondra) (ISRC FI7KA1900024)

EAN 6430024090802

Säv. Teppana Jänis. Sovitukset, äänitykset ja editointi: Arja Kastinen.
Masterointi ja fonografitallenteiden puhdistus: Taito Hoffrén.
Kansikuvana on Museoviraston kuva Teppana Jäniksestä, kuvaaja A. O. Väisänen (1916 tai 1917).
Riivattu-single on ensimmäinen julkaisu projektista, jossa 1900-luvun alun kantelefonografitallenteet tuodaan 2000-luvulle. Tallenteiden huonon laadun ja lyhyiden kestojen takia niihin on lisätty uusien äänitysten kautta pituutta ja uusia tulkintoja. Uudet stemmat soittaa Arja Kastinen (temps.fi).

Taustatietoa

Jotkut ajattelevat tallennetta rajana, joka erottaa. Sen toisella puolella on ”aito ja alkuperäinen”, toisella jotain muuta, aidosta ainakin jollain ratkaisevalla tavalla erottuvaa. Musisoivalle tutkijalle tallenne on kuitenkin silta, joka yhdistää.
– Heikki Laitinen (Matkoja musiikkiin 1800-luvun Suomessa, Akateeminen väitöskirja, Tampereen yliopisto, musiikintutkimuksen laitos, 2003.)

Riivattu-single on ensimmäinen julkaisu projektista, josta olen haaveillut kymmenkunta vuotta ja joka nyt on taiteilija-apurahan myötä tullut mahdolliseksi toteuttaa. Tavoitteenani on tuoda Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Äänitearkiston kantelefonografitallenteiden kopioita sadan vuoden takaa arkiston ulkopuolisen yleisön kuultavaksi.
Suurin osa äänitteistä on Armas Otto Väisäsen kenttämatkoilta Raja-Karjalasta kesiltä 1916 (fonografi) ja 1917 (parlografi), pitäjinä Suistamo, Suojärvi, Korpiselkä ja Impilahti. Alkuperäisten äänitteiden kesto kustakin sävelmästä on paristakymmenestä sekunnista vajaaseen kahteen minuuttiin.
Nyt työn alla olevassa projektissa yhdistetään parhaita vanhojen tallenteiden kopioita uusiin äänityksiin; kurkotetaan siis fonoikkunan kautta sadan vuoden taakse ja samalla tarkastellaan maisemaa ikkunalaudalla istuen, toinen jalka menneessä, toinen nykyhetkessä.
Ensimmäisellä singlejulkaisulla on kaksi suistamolaisen Teppana Jäniksen (1850–1921) soittamaa tanssisävelmää: Ruohtalazen falssi, jonka Väisänen tallensi vuonna 1917 (SKSÄ FONOKOP 58) ja Riivattu eli Ristakondra, joka on Väisäsen äänityksestä vuodelta 1916 (SKSÄFONOKOP 39_4). Uusissa äänityksissä Riivattuun on yhdistetty myös Tšiitžik, koska Väisäsen mukaan Jänis saattoi–samoin kuin maanitusta soittaessaan–välillä myös yhdistellä näitä kahta lomittain.
Molempien sävelmien nuotinnokset oheistietoineen, kuten myös Teppana Jäniksen henkilötiedot, on julkaistu KIZAVIRZI-kirjassa (Kastinen-Nieminen-Tenhunen. Temps Oy, 2013).
Kansikuvana on käytetty Väisäsen ottamaa valokuvaa Teppana Jäniksestä (–kuvan omistaa Museovirasto). Siinä Jänis soittaa pyöreäperäistä kanteletta. Käytän omassa soitossani samankaltaista museokanteleen kopiota, jonka on valmistanut Rauno Nieminen. Alkuperäinen soitin on mahdollisesti Väisäsen kenttämatkoillaan hankkima ja se on tuotu Museovirastoon Korpiselästä vuonna 1916. Lisäksi käytän nyt julkaistuilla äänitteillä myös toista Rauno Niemisen rakentamaa museokanteleen kopiota–vaskikielistä Iivana Shemeikan kanteletta vuodelta 1906.
Väisäsen muistiinpanojen mukaan osa fonografiäänitteistä on siinä mielessä vajavaisia, että äänityslaitteita ei saatu tarpeeksi lähelle soitinta, eivätkä ne siksi kyenneet tallentamaan kaikkia kanteleen ääniä. Lisäksi vahalieriöt kuluivat nuotintamisen yhteydessä useiden uudelleenkuuntelujen myötä, joten osa tallenteista on lähes käyttökelvottomia. Osa vahalieriöistä kärsi vielä lisävahinkoja varastoinnin aikana ennen kuin niitä alettiin ensimmäistä kertaa kopioimaan 1960-luvulla. Toisen kerran vahalieriöitä kopioitiin uusilla laitteilla 1980-luvulla. Kopioiden ongelmana on, ettei alkuperäisestä pyörimisnopeudesta ollut varmuutta, joten osa kopiotallenteista on tehty liian nopeina, osa liian hitaina. Näiltä osin pyrin tukeutumaan mahdollisuuksien mukaan Väisäsen kenttämuistiinpanoihin; metronomilukemia ja kanteleiden viritystietoja äänitteisiin vertaamalla pyrin tavoittamaan alkuperäiselle äänitteelle oikean toistonopeuden. Lisäksi Taito Hoffrén puhdistaa fonografitallenteilta häiriöääniä uuden studiotekniikan avulla.

Musiikissa olen yrittänyt saavuttaa alkuperäistä estetiikkaa, jossa musiikki elää, hengittää ja muuttuu ajan virrassa eteenpäin soljuen. Suurin osa vanhan perinteen karjalaisista kanteleensoittajista 1900-luvun alussa oli luku- ja kirjoitustaidottomia. He olivat syntyneet kuulonvaraiseen runolaulukulttuuriin ja heidän tekemänsä musiikki eli kyseisessä estetiikassa–toteuttajansa mukana ajassa muuntuen ja muunnellen. Paitsi nuotinnokset, myös–ja etenkin–jäljelle jääneet äänitepätkät edustavat vain mitättömän pientä osaa siitä musiikin määrästä, jota ko. kulttuurissa viljeltiin. Äänitteiden lyhyen keston ja teknisten vajavaisuksien johdosta meidän täytyy siis (olemassa olevien tietojen perusteella) kuvitella sävelmien jatko ja alkuperäinen elämä.

Osasta Väisäsen käsikirjoituksia löytyy sävelmiin liittyviä lisätietoja, joita ei kuule lyhyistä fonografipätkistä ja joita pyrin myös lisäämään uusien äänitysten joukkoon. Niiden lisäksi uusiin äänityksiin tulee myös omia lisäyksiäni, improvisaatioiden myötä syntyneitä jaksoja eli minun tulkintaani kyseisestä musiikista. Niissä kohden en pyri soittamaan kuten alkuperäinen muusikko, vaan pyrin jatkamaan kyseisen perinteen estetiikkaa, jossa jokainen soittaja soitti omalla tavallaan. Nyt julkaistavalla äänitteellä soitan useita stemmoja, jotka olen yhdistänyt äänenkäsittelyohjelmalla. Taustalla soi lisäksi yksi kantelestemma efektinomaiseksi venytettynä. Ruohtalazen falssissa myös alkuperäisen tallenteen kestoa on pidennetty kopioimalla ja liittämällä.
Väisänen tallensi Teppana Jänikseltä kesinä 1916 ja 1917 peräti 13 sävelmää vahalieriöille. Useat niistä kuuluvat parhaiten säilyneiden tallenteiden joukkoon, joten tavoitteena on jatkossa saada valmistettua kokonainen albumi Jäniksen musiikkia.
Jäniksen lisäksi SKS:n fonografitallenteilla soittavat Iivana Mišukka, Mikko Padrone, Maksima Kyyrönen, Taavi Kiiskinen, Fedja Happo, Pekka Happo, Vanja Tallas, Jaakko Kulju ja Iivana Shemeikka. Näistä tallenteista kaikki eivät enää ole käyttökelpoisia.

Arja Kastinen
www.temps.fi